– Seuraavat 1,5 vuotta työskentelin palkanlaskennassa, mutta olin oikeastaan yleisjantunen ja hoidin työtehtäviä muillakin osastoilla, kuten HR:n asiakaspalvelussa, Annika muistelee.
Palkanlaskennasta hän siirtyi järjestelmäpuolelle, jossa hän on viime vuodet työskennellyt Sarastia365 HR -järjestelmän tuotekehityksen parissa. Noin vuoden verran Annikan titteli on ollut tuotepäällikkö. Nykyisessä työssään hän on säännöllisesti yhteydessä moniin tahoihin, kuten alustatoimittajaan, asiakkaisiin ja omaan tiimiinsä. Hänen työviikkoihinsa kuuluu useita erilaisia palavereja, tapaamisia ja muita tilaisuuksia, kuten webinaareja.
– Olen ollut viisi vuotta samassa tiimissä, mutta tehtävänkuvani on kasvanut matkan varrella. Koen, että tämänhetkinen tilanne sopii minulle. Pidän vaihtelevasta työstä, jossa pääsen osallistumaan erilaisiin asioihin, kuten järjestelmän kehittämiseen sekä uuden suunnitteluun ja visiointiin, sanoo Annika.
Vapaalla ollessaan hän käy kuntosalilla ja pyöräilemässä tai tapaa perhettään ja ystäviään. Kesäisin Annika ja hänen avopuolisonsa viettävät mielellään aikaa mökkeillen.
Vastuu koko projektista on opettavaista
Annika suoritti tradenomiopintonsa Hämeen ammattikorkeakoulussa, ja tällä hetkellä hän viimeistelee ylempää korkeakoulututkintoa Metropolia Ammattikorkeakoulun liiketoiminnan kehittämisen linjalla.
Sarastia mahdollistaa jatkuvan oppimisen myös työssä. Annika arvostaa sitä, että Sarastialla luotetaan työntekijöihin ja annetaan heidän suunnitella omia töitään melko vapaasti. Se antaa työntekijälle tilaa kehittyä ja kertoa omista toiveistaan.
– Kiinnostuksenkohteet kannattaa tuoda esille, niin eteen saattaa avautua hienoja mahdollisuuksia. Vaikka tulisi taloon tiettyyn tehtävään, voi muutaman vuoden päästä löytää itsensä aivan toisenlaisista töistä. Minua on eniten auttanut kehittymään aika, jolloin vedin käyttöönottoprojekteja. Oli hyvin opettavaista olla vastuussa kokonaisesta projektista – siinä oppi sekä monia konkreettisia asioita että paljon itsestään, hän kertoo.
– Vuosien varrella olen muutenkin oppinut paljon ja tutustunut koko kuntasektoriin. Olen saanut muun muassa rohkeutta asiakastapaamisiin sekä päättäväisyyttä, paineensietokykyä ja uskoa omaan osaamiseeni.
Hyvä tiimihenki ulottuu Porista Rovaniemelle
Annikan tiimiin kuuluu noin 15 sarastialaista, jotka työskentelevät toimipisteissä Hämeenlinnassa, Porissa, Kangasalla ja Rovaniemellä. Kun Annikaa pyytää kuvailemaan muita tiimiläisiä muutamalla sanalla, hän vastaa:
– He ovat kehittämishaluisia ja ahkeria ongelmanratkaisijoita. Meillä on hirveän hyvä tiimi ja tiimihenki, ja olemme paljon yhteydessä toisiimme Skypellä ja Teamsillä.
Sarastia on kasvava organisaatio, ja myös Annikan tiimiin rekrytoidaan lisää työntekijöitä. Hänen mukaansa joukkoon sopivat innovatiiviset ja paineensietokykyiset ihmiset, joilla on kehittämishalua sekä hyvät kommunikointi- ja asiakaspalvelutaidot.
– Odotan uusilta työntekijöiltä ennakkoluulotonta asennetta. Toivon, että he lähtevät rohkeasti mukaan ja heittävät uusia ideoita kehiin, Annika sanoo.
Tule rakentamaan tulevaisuuden kunnan digitaalisia ratkaisuja
Sarastialla on haussa useampi työpaikka, jossa rakennetaan tulevaisuuden kunnan digitaalisia ratkaisuja. Sarastialaisena sinulla on työkavereina rautaisia ohjelmistosuunnittelun ammattilaisia.
Haemme muun muassa teknisiä arkkitehtejä, ohjelmisto-, integraatio- ja RPA-kehittäjiä sekä BI-asiantuntijoita. Käy tutustumassa avoimiin työpaikkoihimme ja laita hakemus tulemaan!