– Meillä on tietyt aikataulupaineet, mutta lähtökohtaisesti teemme töitä laatu edellä. Voimme olla ylpeitä siitä, mitä teemme. On motivoivaa, kun saa annetun tehtävän ratkaistua ja kaikki toimii. On myös hienoa nähdä, että oman työn tulos päätyy asiakkaalle käyttöön, Hannu selittää.
Julkisomisteinen Sarastia on mukana kuntien muutoksessa, sillä yrityksen tuotteet on tarkoitettu kuntien toiminnan kehittämiseen ja digitalisaation tukemiseen. Sarastialaisten työllä on vaikutusta sekä kuntien johtoon että ruohonjuuritason palveluihin asukkaiden arjessa.
– Minulle tulee työstäni se fiilis, että me pystymme vaikuttamaan tavallisen kuntalaisen toimintaan. Tavoite on, että meidän tuotteemme helpottavat kuntalaisten asiointia.
Hyvien tyyppien seuraan koodaamaan
Hannulle oli nuoresta asti selvää, että hän haluaa tehdä töitä ohjelmistokehityksen parissa. Peruskoulun jälkeen hän suoritti ensin yhdistelmätutkintona lukion ja datanomiopinnot. Sen jälkeen hän opiskeli Tampereen ammattikorkeakoulun tieto- ja viestintätekniikan tutkinto-ohjelmassa insinööriksi.
– Olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut tietokoneista ja ohjelmoinnista, joten opettelin jo alakoulussa tekemään nettisivuja. Koska olen tiennyt, mitä haluan, minun tarvitsi vain selvittää, mikä olisi järkevä koulutuspolku haluamaani työhön.
Hannu tuli Sarastialle kesällä 2019. Ratkaisuun vaikutti muun muassa se, että hän tunsi muutamia sarastialaisia jo ennakkoon.
– Tiesin heidän olevan osaavia ja hyviä tyyppejä, joten pääsin hyvään seuraan – ja tietenkin myös pitkät lomat houkuttivat. Sarastialla on panostettu ohjelmistokehitykseen ja -suunnitteluun paljon. Täällä ovat asiat kunnossa, ja olen tyytyväinen työhöni, 25-vuotias Hannu kertoo.
Oppiminen ja ongelmanratkaisukyky tärkeitä
Hannu asuu vaimonsa ja kolmen kissan kanssa Tampereella. Vapaa-ajallaan hän liikkuu paljon, sillä hän harrastaa muun muassa paritanssia ja jujutsua.
Sarastialla töitä voi tehdä noin 20:llä eri paikkakunnalla ympäri Suomea, ja esimerkiksi Hannu käy töissä Kangasalan-toimipisteessä. Hänen ydintiiminsä koostuu viidestä sarastialaisesta, jotka työskentelevät Kangasalla, Hämeenlinnassa tai Hyvinkäällä.
– Toivoisin, että lähitulevaisuudessa tiimiimme tulisi lisää hyviä työkavereita. Jos Microsoftin teknologiat kiinnostavat, kannattaa hakea mukaan, Hannu kehottaa.
Sarastian sovelluskehittäjiltä odotetaan erityisesti oppimis- ja ongelmanratkaisukykyjä. Lisäksi työssä tarvitaan toisaalta itseohjautuvuutta, toisaalta hyviä tiimityöskentelytaitoja.
– Tuskin kukaan osaa valmiiksi kaikkea, mitä teemme. Ohjelmoida pitää osata, mutta sillä ei ole suurta merkitystä, mitä koodikieliä hallitsee. Tärkeintä on pystyä ottamaan haltuun teknologiat, joita käytämme. Kun itse aloitin Sarastialla, olin jo tehnyt töitä Microsoftin D365:n parissa, mutta nyt olen oppinut todella paljon muun muassa Azure-teknologioista.
Tule rakentamaan tulevaisuuden kunnan digitaalisia ratkaisuja
Sarastialla on haussa useampi työpaikka, jossa rakennetaan tulevaisuuden kunnan digitaalisia ratkaisuja. Sarastialaisena sinulla on työkavereina rautaisia ohjelmistosuunnittelun ammattilaisia.
Haemme muun muassa teknisiä arkkitehtejä, ohjelmisto-, integraatio- ja RPA-kehittäjiä sekä BI-asiantuntijoita. Käy tutustumassa avoimiin työpaikkoihimme ja laita hakemus tulemaan!